| Tielle Taistojen
Mestiksen runkosarjan jännittävät loppukierrokset on nyt pyöritetty ja erittäin tiukan loppuväännön tulokset ovat selvillä. TuTo oli koko kauden vahvan esityksen ansiosta runkosarjan selkeä ykkönen, muut kärkijoukkueet sen sijaan päätyivät vain muutamien pisteiden päähän toisistaan. Pirteästi koko ajan pelannut sarjanousija LeKi piti kannattajiaan jännityksessä loppuun asti lopullisen runkosarjasijoituksensa osalta.
Joukkueet ja pelaajat ovat tehneet jo kauden tähän vaiheeseen tultaessa paljon työtä. Harjoituksia on tahkottu ja kuvioita hiottu. Sekä helpompia kotipelejä että pakollisia pitkiäkin vieraspelimatkoja on kertynyt kaikille. Matkustimme Kajaanin Hokin joukkueen bussissa ja kuulostelimme, miten ja millaisella aikataululla raskas vieraspelimatka sujuu.
Juttumme pelaajatutkimuksesta peilaa Mestis-miesten arkipäivää. Työmäärältään Mestis on ammattilaissarja, mutta ansioiden osalta paljolti vain ”hyvä harrastus”. Samaten joukkueiden kapteenihaastattelusta käy hyvin ilmi, miten pelaaminen voi olla varsin raskasta opiskelun tai muun työn ohessa.
Toisaalta Mestis on tietenkin edelleen monelle pelaajalle myös antoisa harrastus ilman lainausmerkkejä tai mainio harjoittelu- ja kehittymisympäristö lajin suurempia kuvioita varten.
Koko kausi on tähänkin asti tarjonnut viihtyisiä ja jännittäviä hetkiä vauhdikkaan Mestis-kiekkoilun parissa, mutta nyt pudotuspelien alkaessa lähdetään varsinaisille taistojen teille. ”Pleijarit” ovat tunnetusti aivan oma maailmansa muuhun kauteen verrattuna, joten pelaajien, valmentajien ja joukkueiden panokset katsotaan erityisesti henkisellä puolella.
Mestiksen tämän kauden huippuhetket ovat nyt käsillä. Maineen ja kunnian lisäksi voittajajoukkueelle on luvassa myös rahapalkinto, runsaat 120 000 euroa. Samalla jokainen pudotuspelijoukkue kartuttaa kokemustaan ja henkistä kanttiaan siihen tilanteeseen, joka on tarjolla vuoden kuluttua. Mahdollisuus nousta SM-liigaan odottaa.
Nyt keväälläkin on odotettavissa jännittäviä ja vauhdikkaita pelejä, joissa suljetusta sarjasta huolimatta katsotaan, kuka on kuka. Äänekkäät ja näkyvät faniryhmät kannustavat ujostelematta omaa suosikkijoukkuettaan, ja saman kannustajajoukon rohkaisemana voi myös satunnaisempi katsoja olla mukana tunnelmassa. Lehtereillä tavataan!
Jarmo Seppälä
päätoimittaja
|