Mikkeliläistä väriä U20-maajoukkueessa
Mikkeliläinen Pekka Tarkiainen on toiminut vuoden verran nuorten
maajoukkueen fysioterapeuttina. Debyytti tapahtui viime helmikuussa
Turussa 19-vuotiaiden mukana, jonka jälkeen tuli kutsu U20-maajoukkueen
mukaan. Matkustelu ja hotellielämä ovat tulleet vuoden aikana tutuiksi.
Mies arvioi vuoden aikana asuneensa kaksi kuukautta hotellissa.
- Antoisaa hommaa ja joukkueen mukana tulee kokemuksia, joita ei saa
normaalissa työelämässä, eikä voi laskea rahassa, kertoo kuusi kautta
Jukureiden hierojana ja fysioterapeuttina toiminut Tarkiainen.
Maajoukkueessa lähin työtoveri on huoltaja Esa "Brändi" Maunula.
Työnkuvaan kuluu myös Maunulan avustaminen.
- Fysioterapeutin hommien lisäksi auttelen Esaa huoltajan hommissa, mutta luistimien teroittamiseen en puutu. Kemiat Esan kanssa toimivat hyvin ja huumorintajukin on samanlainen, mies kiittelee.
Joulu 2009 jää varmasti Tarkiaiselle mieleen. Joulu kului rapakon takana
ja matkustaessa, sillä nuorten MM-kisat alkoivat joulun jälkeen.
- Aattona päivällä matkustimme Calgarystä Reginaan ja illalla laittelimme
Esan kanssa joukkueen koppia kuntoon. Rapakon takana joulun viettäminen
painottuu joulupäivään ja silloin meillä oli joukkueen kanssa
jouluruokailu ja jaettiin myös pienet lahjat, hän muistelee erilaista
jouluaan.
Ennen turnausta ohjelmaan kuului myös NHL-pelin Calgary- ST. Louis
seuraaminen. Tarkiaisen mieleen jäi eräs yksityiskohta.
- Calgaryllä oli sama sisääntulobiisi kuin Jukureilla (Mötley Crüen
Kickstart My Heart), mikä pisti hymyilyttämään.
Kisat pelattiin Reginassa ja Saskatonissa. Kanadassa nuorten MM-kisat ovat
todella iso tapahtuma ja kisat näkyvätkin hyvin myös mediassa.
- Kisat ovat siellä isompi tapahtuma kuin aikuisten MM-kisat ja ihmiset
tulivat kaupungilla juttelemaan, hakemaan nimikirjoituksia ja halusivat
päästä samaan kuvaan, Tarkiainen naureskelee.
Hotellikuolema ei päässyt missään vaiheessa iskemään, sillä huollon päivät
olivat työntäyteisiä. Paikalle mentiin aamulla ja paluu hotellille oli
edessä illalla.
- Menimme ennen joukkuetta laittamaan paikat kuntoon ennen harjoituksia ja
pelejä, lisäksi hotelissa illat venyivät, kun hoidin jätkiä kuntoon.
Rankasta työrupeamasta huolimatta miehen paino pääsi nousemaan turnauksen
aikana ja myös naamataulussa saattoivat tarkkasilmäisimmät TV:n
katselijatkin havaita muutoksia.
- Paino nousi muutamalla kilolla, sillä paikalliset pikaruokalat tulivat
tutuiksi. Hallilla riitti treenien ja pelien jälkeen hommaa, joten emme
aina ehtineet joukkueen kanssa syömään. Kasvatimme myös Esan kanssa "finaalipartaa" ja USA:lle kärsityn puolivälierä tappion jälkeen jätkillä
oli hauskaa, kun ajoimme parrat pois. Kymmenen kiloa ja kymmenen vuotta
kuulemma lähti parran mukana, mies naureskelee.
Eräälle pelaajalle tehtiin myös niin sanottu kunnon ja onnistunut vedätys,
eli annetaan Tarkiaisen kertoa.
- Kaverille vihjattiin, että kannattaa olla terävänä harjoituksissa, sillä
häntä tullaan tarkkailemaan NHL-seura Floridasta. Istuin katsomossa
esittämässä scouttia ja pelin jälkeen kaveri sai englanninkielisen puhelun
ja kutsun syömään. No, pelaaja oli puku päällä ja hermostuneena hotellin
aulassa odottamassa, kun muu joukkue laskeutui paikalle naureskellen ja
totuus alkoi valjeta, tulee osoitusta nuorten miesten mielikuvituksen
rikkaudesta lopuksi.
Teksti: Jesse Kemppainen
Kuva: Petri Lyytikäinen
20.2.2010