Moni on ollut
kiinnostunut, mistä pelipaidoissamme oleva eläin on oikein peräisin. Niin
olimme mekin, kun otus ilmestyi keväällä (2007)väkevän
hien hajun houkuttelemana pukukoppimme ovelle. Eläin herätti pelaajissa aluksi
ansaittua kunnioitusta, eikä kukaan tohtinut sitä oikein lähestyä.
Sitten se
taisi olla Revon Jute, joka sai lopulta lepytettyä otuksen tarjoamalla sille
vanhoja tennissukkiaan, jotka se hotkikin mieluusti suihinsa. Pääruuaksi tuo
hurjimus vaati Juten kellanruskeaa kylpypyyhettä ja jälkiruuaksi vielä
vanhanmallista yksiosaista alusasua joka sekin oli parhaat päivänsä nähnyt jo
suomisarjavuosina.
Silloin tiesimme
kaikki, että kyseessä oli todella poikkeuksellisen urhea ja peloton yksilö,
oikeinkin hyvin Jokipoikien maskotiksi sopiva.
Kesällä Joensuussa
konserttikiertueella käväissyt laulaja-viihdetaiteilija-jokipofani Aarne
Tenkanen tunnisti otuksen Kiihtelysvaaran saloilla asuvan armeijakaverinsa
Topin karanneeksi lemmikiksi, joka tottelee (huonosti) nimeä Ärjy. Topi oli jalostanut
Ärjyn erityisesti vartioimaan kolmea viinimarjapensastaan, joita hän viljeli
rakasta kotiviiniharrastustaan varten. Jalostuksessa on käytetty tiettävästi
terrieriä, mäyrää, piikkikaulapantaa ja sutta.
Kaikki oli mennytkin hyvin siihen saakka, kunnes eräänä aamuna pihalta löytyi vain vääntynyt rautatolppa ja poikki purtu kettinki.
Ärjy oli
karannut. Siitä lähtien olemme harjoituttaneet Ärjyä vierasjoukkueilta hallille
jääneillä mailoilla ja vaateparsilla, joita se ei suinkaan syö, vaan raatelee
pieniksi palasiksi.
Olen ollut tässä hieman huolissani, sillä jotain noista maskottimme omituisista luonteenpiirteistä näyttää tarttuneen myös pelaajiin. Kuinka paljon, sen näette kotimatseissamme!
Jami Kauppi
eläintenhoitaja