Kesäkuu on jo arkistoissa ja Jokipoikien Mestis-joukkue on suunnannut omatoimiselle harjoittelujaksolle ja samalla myös valmennus on päässyt vapaalle. Tosin ensimmäiset pari lomapäivää sisälsivät noin 12 tuntia erinäisiä tulevaan kauteen liittyvien asioiden hoitoa, joten eihän tästä ihan niin vain lomalle päästä, mutta ei ole tarpeenkaan. Helpompi lomailla ja päästä irti asioista, nyt kun tietää asioiden olevan hyvällä mallilla.
Joukkue päätti harjoittelujaksonsa kahden viikon jääjaksoon. Jälkeenpäin nähtynä jakso oli erittäin onnistunut. Tarkoituksena näiden kahden viikon aikana oli saada lisää tietoa muutamista pelaajista sekä saada vietyä hieman ajatuksia pelin sisällöistä pelaajille, jotta heinäkuun lopussa pääsemme paremmin liikkeelle. Lisäksi pelaajat pääsivät näkemään myös sitä miten itse toimin jäällä heidän kanssaan ja miten haluan viedä asioita eteenpäin. Uusia asioita pelaajille, kuten oli myös ennen jääjaksoa. Itselle koko harjoittelujakso kulminoitui erään pelaajan kommenttiin ”Erilainen kesä, kun joutui itsekin ajattelemaan”. Hienoa!
Lomalla on hyvää aikaa ajatella myös laatikon ulkopuolelle, niin lomailun perspektiivistä, kuten myös ammatillisesti. Itse starttasin lomailun ajelemalla Joensuusta Jyväskylään tsekkaamaan varta vasten jääkiekkoon tarkoitetun valmennuskeskuksen, Breakaway Hockey Centreen. Täytyy sanoa, että paikka teki vaikutuksen! Toivottavasti toimijat, joilla on mahdollista käyttää tuollaisia palveluita itsensä kehittämiseen, ottavat paikan omakseen.
Itsensä kehittäminen.. Kesä tarjoaa siihen ainakin itselle hienon mahdollisuuden. Kauden aikana energia menee tietenkin ydintoimintoihin, joukkueen ja sen yksilöiden kehittämiseen. Mutta kesän aikana pääsee rutiineista hieman irti, ja aikaa riittää omien ajatusten päivittämiseen ilman sen suurempia aikatauluja. Antaakseen itselleen mahdollisuuden itsensä kehittämiseen, on oltava selkeä päämäärä siitä minne ollaan menossa tai mitä halutaan saavuttaa. Kun tuo tieto on näpeissä, on helppo alkaa toimenpiteisiin. Tämä kuitenkin edellyttää aidon valinnan tekemistä kehityksen puolesta. Tuon syy- seuraus suhteen ymmärtäminen on myös yksi valmennusfilosofiani kulmakivistä, jota haluan myös viestittää pelaajille. Jos pelaaja haluaa auttaa itseään, niin silloin alkaa minuakin kiinnostaa. Ja kun pelaaja viestii omalla toiminnallaan halukkuutta auttaa itseään, se ottaa mukaan seuraavan, joka taas ottaa mukaan seuraavan..
Minulle yksi parhaista itsensä kehittämis-keinoista kesällä on mennä tapaamaan muita saman ikähaarukan valmentajia, joihin yhteydenpito kauden aikana rajoittuu puhelimeen tai sähköpostiin. Ensimmäinen lause kuluu vielä jääkiekon ulkopuolella, mutta sen jälkeen päästään jo asiaan. Välillä ylempänä mainitusta laatikosta ei ole enää mitään havaintoa, sen verran syvissä vesistöissä luodataan kohti lajin syvimpiä salaisuuksia joita kehitellään osaavissa mielissä Jyväskylästä Joensuun kautta Kivenlahdesta Kanadaan. Loistavaa asiaa, aivan loistavia kommentteja, havaintoja, näkemyksiä ja kokemuksia menneeltä kaudelta jotka sytyttävät taas itsellekin silmät loistamaan kohti tulevaa kautta. Tieto ei todellakaan lisää tuskaa, vaan saa vaan janoamaan tietoa enemmän ja enemmän.. Poimitaan mukaan vain parhaat palat ja jätetään loput jutut muille..
Hyvää kesää kaikille.
-Jukka