perjantai, 01 helmikuu 2019 09:23

Hermeksen Miro Lehtimäki Mestiksen kuukauden tulokas

Mestiksen kuukauden tulokkaaksi on valittu Kokkolan Hermeksen Miro Lehtimäki.

Mestiksen kuukauden tulokkaaksi on valittu Kokkolan Hermeksen Miro Lehtimäki. Tammikuun aikana Lehtimäki viimeisteli 10 pelaamassaan ottelussa 11 (6+5) tehopistettä.

Tammikuun lopulla Lehtimäki laukoi hattutempun Kiekko-Vantaan verkkoon.

- Tuntuu todella hienolta että on saanut tälläisen palkinnon kovasta työstä. Kova työnteko, halu kehittyä jatkuvasti ja ketjukavereiden apu ovat vahvan tammikuun takana, Lehtimäki sanoo.

Henkilökohtaiset onnistumiset lisäävät hyökkääjän omien sanojen mukaan haluja olla entistäkin parempi jääkiekkoilija.

- Totta kai onnistumiset tuovat lisää itseluottamusta ja haluja olla parempi joka päivä jäällä ja sen ulkopuolella, Lehtimäki kertaa.

Loppukauden tavoitteiksi Lehtimäki listaa muun muassa joukkueena sarjakärjen paikan pitämisen sekä pelin kehittämisen.

- Meillä on tosi hyvä henki joukkueessa, jokainen luottaa toisiinsa ja tukee toisia huonoillakin hetkillä ja se on näkynyt otteluissa.

- Tavoitteet joukkueena ovat pitää sarjakärki sekä kehittää peliämme koko ajan eteenpäin. Omat tavoitteet on pelata jatkossakin hyvin ja auttaa joukkuetta menestymään, Lehtimäki päättää.

Kuva: Andrea Lindvall

Uusimmat uutiset

  • 1
  • 2
  • 3
Prev Next