Hermeksen Kuiri kuritti Kiekko-Vantaata - IPK voitolla pudotuspeliviivan yläpuolelle

Mestiksessä tahkottiin lauantaina neljän ottelun kierros. Hermeksen Niko Kuiri taiteili hattutempun Kiekko-Vantaan verkkoon.

Hermes pyyhälsi upeaan 6-1-voittoon kotikentällään Kiekko-Vantaata vastaan. Hermeksen 19-vuotias hyökkääjä Niko Kuiri (kuvassa) pelasi unelmapelin iskien kolme maalia vantaalaisten verkkoon. Kuirilla on nyt kasassa kymmenen maalia tällä kaudella. Joonas Sammalmaa säesti Hermeksen ilotulista kahdella maalilla ja yhdellä maalisyötöllä. Myös Taavi Tiala osui kertaalleen. Puolustaja Jere Rantala merkkautti kolme syöttöpistettä.

IPK otti elintärkeät kolme pistettä Espoo Unitedia vastaan. IPK nousi voitollaan sarjataulukossa sijalle kahdeksan juuri Unitedin ohi. IPK:n venäläispuolustaja Damir Galin teki ensimmäisessä erässä ottelun avausmaalin. Seuraavaa maalia saatiin odotella ottelun 45. peliminuutille asti, kun Janne Katosalmi iski ylivoimalla. Pasi Kouvalainen iski perään 3-0-maalin. Victor Westermarckin kavennusmaali jäi laihaksi lohduksi. Loppulukemat kotijoukkueelle 3-1.

Lauantain 10.2. lopputulokset:

Hermes - Kiekko-Vantaa 6-1

IPK - Espoo United 3-1

LeKi - SaPKo 4-7

Peliitat - Jokipojat 3-2

Kuva: Emil Hansson

Uusimmat uutiset

  • 1
  • 2
  • 3
Prev Next