TUTOn ja K-Vantaan yhteinen viikonloppu alkaa Turusta

Perjantaina pelataan viisi ottelua. TUTO ja K-Vantaa taistelevat pisteistä perättäisinä päivinä viikonloppuna.

TUTO Hockey ja Kiekko-Vantaa pelaavat sarjapisteistä back-to-back -otteluina perjantaina ja lauantaina. Ensimmäinen osa viikonlopun kamppailuista pelataan Turussa. Kiekko-Vantaa on sarjataulukossa toisena, kun taas TUTO on kuudennella sijalla. TUTOn sijoitus on sinänsä mielenkiintoinen, sillä se on tehnyt eniten ja päästänyt vähiten maaleja koko sarjassa.

TUTOn tuore hankinta Jarmo Jokila pelaa perjantaina ensimmäisen ottelunsa kotiyleisönsä edessä. Keskiviikon kierroksella Jokila debytoi TUTOn ykkösvitjassa Niclas Luceniuksen ja toiseen tuoreen hankinnan, Niko Ahoniemen, rinnalla. Jokila sai pistetilin auki heti saaden syöttöpisteen Aki Juuselan iskemään ylivoimamaaliin. Kiekko-Vantaa saa olla tarkkana nimenomaan Juuselan kanssa, joka on tehnyt 31 ottelussa huimat 23 maalia.

Kiekko-Vantaa lähtee otteluun vierastappio niskassaan. Keskiviikon ottelu LeKiä vastaan kaatui pitkälti maalintekotehokkuuden puutteeseen. LeKin maalivahti Christian Heljankolle merkattiin 49 torjuntaa 4-2 päättyneessä ottelussa. Vantaalaisten maaleista vastasivat Erik Embrich sekä Alex Levänen, joka on onnistunut pisteidenteossa kolmessa viime ottelussa.

Viikonlopun toisesta revanssihenkisestä otteluparista vastaavat KeuPa HT ja IPK. Joukkueet tosin pelaavat perjantaina jo jälkimmäisen ottelunsa kahdesta peräkkäisestä. Keskiviikkona IPK onnistui hakemaan täydet kolme pistettä vaikeana pidetystä Iisalmen kotipyhätöstä. Tasaisen ottelun ratkaisu nähtiin päätöserässä. Miro-Pekka Saarelainen veivasi upean osuman aivan erän alkuun ja Jere Helenius kasvatti KeuPan johdon kahteen maaliin ajassa 57.16. Topi Piipposen 2-3-osuma ajassa 59.32 oli laiha lohtu IPK:lle.

Taistelu paikoista kevään ratkaisupeleihin käy todella kuumana pudotuspeliviivan tuntumassa. IPK on viimeisessä pudotuspelipaikassa kiinni, mutta Jokipojat hengittää kahden pisteen päässä, eikä RoKikaan ole kuin kolme pistettä jäljessä. KeuPa puolestaan pääsee otteluun hieman kevyemmin painein, sillä sen johto sarjan kärjessä on jo 11 pistettä, vaikkakin sillä on muita joukkueita enemmän otteluita pelattuna. 

Perjantain 12.1. ottelut klo 18.30 alkaen:

Espoo United - SaPKo

Ketterä - Hermes

KeuPa HT - IPK

RoKi - Peliitat

TUTO Hockey - K-Vantaa

Kaikki ottelut suorina lähetyksinä:

Elisa Viihde Sport

Fanseat

Kuva: Shaun Duncan

Uusimmat uutiset

  • 1
  • 2
  • 3
Prev Next