Yllättäjäjoukkue Ketterä tähtää pudotuspeleihin

Sarjassa viidentenä olevan Imatran Ketterä on ollut syyskauden ehdoton yllättäjä. Kajaanin Hokin paikan perinyt nousijajoukkue on osoittanut kuuluvansa Mestikseen.

Imatralaisten päävalmentaja Matias ”Maso” Lehtonen kertoo, että ratkaisuja sarjaportaan selvittyä tehtiin nopeasti.

- Meidän piti mennä Suomi-sarjaan, mutta sitten varmistuikin paikka Mestiksestä. Nopeita päätöksiä se vaati, mutta onneksi meillä oli jo runko kasassa, Lehtonen kertaa.

Joukkueeseen kaivattiin vahvistuksia, jotka omalta osaltaan toisivat tulokasjoukkueeseen kokemusta uudesta sarjatasosta.

- Etsimme kesällä muutamia pelaajia, joilla oli jo ennestään Mestis-pelejä vyöllä, tuomaan kokemusta. Lisäksi vahvistettiin valmennusta. Vähän kiireisempi kesä, mutta onneksi meillä oli kuitenkin ihan hyvin aikaa valmistautua, Lehtonen summaa.

Iso-Mustajärvi avainasemassa

Yksi Lehtosen mainitsemista pelaajista on ollut hyökkääjä Tomi Iso-Mustajärvi, joka on tällä hetkellä Mestiksen pistepörssin toisella sijalla. Keskushyökkääjä sai oman osansa seuraruljanssista, sillä sentteri siirtyi viime kauden päätteeksi Hokkiin, muttei päässyt pelaamaan otteluakaan kajaanilaisseuran ajauduttua konkurssiin.

- En ehtinyt edes käymään Kajaanissa, Tampereella asuva Iso-Mustajärvi naurahtaa.

- Ihan hyvin pystyin valmistautumaan tähän kauteen. Aika nopeasti asiat järjestyivät lopulta Ketterän kanssa.

25-vuotiaalle Iso-Mustajärvelle syyskauden tehot ovat olleet yllätys. 25 pelissä sentteri on paukuttanut 31 pistettä.

- Kyllä ne pisteet ovat olleet vähän yllätys, mutta meillä on hyvin löytynyt kemiat Santeri Vuotin ja Joona Jääskeläisen kanssa.

Iso-Mustajärven tehot eivät jääneet huomaamatta 30 kilometrin päässä Lappeenrannassa ja hyökkääjä pääsi syksyllä kokeilemaan Liigan vauhtia neljän ottelun verran.

- Kun pelataan sarjaporrasta ylempänä, peli on tarkempaa ja fiksumpaa. Jokaisella osa-alueella on parannettavaa, mikäli aikoo Liigasta pelipaikan saada, Iso-Mustajärvi pohtii debyyttiään.

Selkeä tavoite

Iso-Mustajärvi myöntää, että alkukausi oli joukkueelta totuttelua uuteen sarjatasoon. Sen jälkeen peli on lähtenyt rullaamaan.

- Alussa tuli paljon maalin tai parin tappioita, mutta nyt olemme pystyneet kääntämään tiukkoja pelejä eduksemme.

Päävalmentaja Lehtonen on suojattinsa kanssa samoilla linjoilla.

- Meidän pelaamisessa on ollut positiivinen ja nouseva trendi. Varsinkin joulukuu oli meiltä erittäin nousujohteinen.

 Lehtonen sanoo jämäkästi, ettei sarjasijoitus ole sattumaa. Ennen kauden alkua valmennus ja seurajohto asettivat tavoitteeksi playoff-paikan ja siitä pidetään kiinni.

- Pisteitä olemme keränneet hieman yli odotusten, mutta sijoitus ei ole yllätys. Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että sarjan keskivaiheilla on erittäin tasaista; muutama hyvä peli ja olemme toisena tai vastaavasti parilla huonolla pelillä voimme pudota kahdeksanneksi, Lehtonen puntaroi.

Murtuuko taika?

Joulutauon jälkeen Mestis jatkuu 29.päivä, jolloin Ketterä kohtaa kotonaan Joensuun Jokipojat, joka on ollut imatralaisille todellinen kanto kaskessa. Joukkueiden kauden aikaisemmat kohtaamiset ovat kaikki menneet kettupaidoille.

Ketterä lähtee otteluun neljän pelin voittoputkessa ja kuuden pelin pisteputkessa. Edellinen tappio tuli juuri Jokipoikia vastaan marraskuun lopussa maalein 1-4.

- Paljon on hampaankolossa. Olemme pelanneet hyviä otteluita heitä vastaan, mutta tulosta ei ole tullut.

- Levätään vähän ja punotaan juonia. Eiköhän valmennusjohto ole jo heti aaton jälkeen valmiina pienten muutosten kanssa, Lehtonen sanoo.

Kuva: Mika Tiira

Uusimmat uutiset

  • 1
  • 2
  • 3
Prev Next