perjantai, 01 helmikuu 2019 09:10

IPK:n Julius Rantaeskola Mestiksen kuukauden pelaaja

IPK:n hyökkääjä Julius Rantaeskola on valittu Mestiksen kuukauden pelaajaksi.

IPK:n hyökkääjä Julius Rantaeskola on valittu Mestiksen kuukauden pelaajaksi. Tammikuun aikana Rantaeskola pelasi kahdeksan peliä, joissa jokaisessa 25-vuotias hyökkääjä saalisti vähintään yhden tehopisteen. Yhteensä tammikuu kerrytti hyökkääjän saldoa 15 (6+9) pisteellä.

Kuukauden pelaaja -palkinnosta Rantaeskola antaa kunniaa koko joukkueelle.

- Hyvältähän palkinto tuntuu, mutta kyllä se kertoo, että koko joukkue on pelannut hyvin. Eihän tuollaisia palkintoja yksin voiteta. Koko joukkue pelannut hyvin niin monet pelaajat saaneet onnistumisia, Rantaeskola sanoo.

IPK on ollut viime aikoina hyvässä vireessä ja viimeisestä kahdeksasta pelistä iisalmelaiset ovat voittaneet peräti kuusi.

- Tosi hyvä henki on ollut päällä, kun voittoja on tullut. Vaikka aiemmin oli vaikeaa niin oli meillä hyvä henki kokoajan, siitä se ei missään nimessä ollut kiinni ettei pelit kulkeneet. Totta kai pitää antaa myös (Tommi) Miettiselle tunnustusta. Hän on tuonut paljon hyviä juttuja peliimme ja samalla hyvän itseluottamuksen koko joukkueelle, Rantaeskola kertoo.

Voitot sekä henkilökohtaiset onnistumiset ovat ruokkineet Rantaeskolan sekä koko joukkueen itseluottamusta. IPK tavoittelee vielä paikkaa pudotuspeleissä. Viimeiseen pudotuspelipaikkaan IPK:lla on 12 pistettä, mutta Kiekko-Vantaa on pelannut kaksi peliä enemmän.

- Paljon se ruokkii itseluottamusta. Onhan siinä iso ero, kun peli kulkee ja voittoja tulee niin on se ihan eri meininki pelata. Tuossa on kuitenkin hakattu päätä seinään aika pitkää niin onhan siinä eri fiilis nyt painaa, Rantaeskola summaa.

- Nyt pelataan jo käytännössä pudotuspelejä ja totta kai me lähdemme pudotuspelipaikasta tappelemaan. Se on kuitenkin vielä omissa käsissä ja siihen tähdätään, Rantaeskola päättää.

Kuva: Lina Haapalainen