keskiviikko, 12 joulukuu 2018 18:52

KOOVEE haki pisteet Vantaalta - Hermes kaatoi LeKin kärkikamppailussa

Mestis-viikko starttasi keskiviikkona viidellä kamppailulla.

SaPKo vs. Peliitat 3-4 (0-2, 2-2, 1-0)

Peliitat siirtyi kahdella nopealla maalilla ottelun avauserässä johtoon, kun Sakke Hämäläinen sekä Pasi Kouvalainen osuivat tolppien väliin. Toisessa erässä SaPKon Toni Henttonen toi isännät maalin päähän alivoimalla, mutta Niklas Salo kuittasi lukemat nopeasti 1-3:een ja Kouvalainen laukoi hieman myöhemmin Peliitat jo kolmen maalin johtoon. Vielä ennen toista erätaukoa Kasperi Torikka toi savonlinnalaiset maalin päähän ja kolmannessa erässä Jaakko Lantta laukoi loppulukemat 3-4:ään.

IPK vs. KeuPa HT 2-4 (0-1, 1-0, 1-3)

KeuPa siirtyi Iisalmessa johtoon Jani Siekkisen avauserän osumalla, mutta kotijoukkue nousi tasoihin toisessa erässä Mark Petrovin maalilla. Kolmannessa erässä KeuPa siirtyi kuitenkin kolmen maalin johtoon Valtteri Pihlajamäen kahdella ja Teemu Hutun yhdellä osumalla. 12 sekuntia ennen päätössummeria IPK:n Otto Huttunen löi loppulukemat 2-4:ään.

Jokipojat vs. Ketterä 1-4 (0-1, 0-1, 1-2)

Jokipoikien ja Ketterän ottelussa avausmaali nähtiin ottelun ensimmäisessä erässä, kun Ketterän Jesse Juntheikki laukoi vierasjoukkueen johtoon. Toisessa erässä Aku Kestilä lisäsi imatralaisten johtoa, mutta kolmannen erän alussa Jokipojat tuli maalin päähän Janne Hämäläisen maalilla. Janne Kettunen vei vieraat kuitenkin jälleen kahden maalin karkumatkalle ja lopulta ottelun viimeinen maali nähtiin kahdeksan sekuntia ennen ottelun loppua, kun Ketterän maalivahti Karolus Kaarlehto kiskaisi kiekon tyhjään maaliin!

 

Kiekko-Vantaa vs. KOOVEE 3-6 (0-1, 1-2, 2-3)

KOOVEE tuli ryminällä askiin Vantaalla ja vierasjoukkue siirtyikin ennen ottelun puoliväliä kolmen maalin johtoon Juho LiuksialanTopias Haapasen ja Ville Salorannan maaleilla. Vielä ennen toista erätaukoa Kiekko-Vantaa nousi kahden maalin päähän Jussi Pelto-Arvon osumalla, mutta Kristian Tikka palautti KOOVEEn johdon kolmeen heti kolmannen erän alussa. Kiekko-Vantaa onnistui nousemaan maalin päähän Erik Embrichin ja Miro-Pekka Saarelaisen maaleilla, mutta KOOVEE nappasi täyden pistepotin matkaansa, kun Vili-Jesper Koivula sekä Santeri Sillanpää osuivat tolppien väliin vielä ennen ottelun päätöstä.

 

Hermes vs. LeKi 6-1 (2-0, 2-1, 2-0)

Hermes oli kotikaukalossaan vakuuttava ottelun ensimmäisessä erässä ja Joonas Niemelä sekä Saku Kivinen heiluttivatkin maaliverkkoa kotijoukkueelle. Toisessa erässä LeKin Niko Lahtinen kavensi lukemat 2-1:een, mutta tämän jälkeen Jesse Huhtala sekä Sebastian Moberg osuivat ja Hermes siirtyi 4-1-johtoon ennen erätaukoa. Päätöserässä kokkolalaisilta onnistui vielä Samu Markkula kahdesti, joten näin ollen Hermes voitti Mestiksen kärkikamppailun maalein 6-1.

Mestis jatkuu perjantaina viidellä ottelulla!

Kuva: Carita Lohtander