Jokipojille viisi uutta pelaajasopimusta

Jokipojat julkisti maanantaina tehneensä viisi uutta pelaajasopimusta tulevaksi kaudeksi.

Hyökkääjä Eetu Rissanen jatkaa Jokipojissa myös ensi kaudella. Laitahyökkääjänä pelaava Rissanen aloittaa jo viidennen kautensa kasvattajaseuransa riveissä. Rissanen teki viime kaudella runkosarjassa 12 tehopistettä ja antoi pudotuspeleissä yhden maalisyötön.

Jatkosopimuspaperiin nimensä laittoivat myös hyökkääjä Teemu Lahtinen sekä puolustaja Akseli Rouhiainen. Molempien viime kausi sujui pääosin seuran A-junioreissa, mutta myös otteluita Mestiksessä ehti kertyä vyölle.

Uusina niminä joensuulaisten riveissä nähdään hyökkääjät Viljami Wacklin sekä Elias Elomaa

23-vuotias Wacklin aloitti viime kauden Kiekko-Vantaassa, mutta siirtyi kesken kauden Ruotsin kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle Vimmerby HC:n riveihin. Monipuolinen hyökkääjä on Mestiksen ystäville tuttu nimi myös SaPKosta ja Hermeksestä.

"Viljami Wacklinilla on takanaan pari rikkonaista kautta. Hyökkääjä tulee hakemaan Jokipoikiin ihan uutta alkua Mestis-uralle. Viljami on myös monikäyttöinen pelaaja pystyen hoitamaan sekä keskushyökkääjän että laitahyökkääjän tontit", Jokipoikien pelaajakoordinaattori Mika Martikainen kuvaili.

Elomaa puolestaan pelasi tehokkaan viime kauden Tapparan A-junioreissa ja testaa nyt siipiään miesten sarjoissa. Jokipoikiin palanneen Lauri Huhdanpään kanssa yhteistä pelihistoriaa omaava hyökkääjä teki viime kaudella 46 otteluun mukavat 50 tehopistettä.

Lähde: Jokipojat

Kuva: Teemu Huikko