SaPKolle neljäs voitto ja paikka välieriin

SaPKo eteni Jokipoikien, KeuPan ja TUTOn seuraksi Mestiksen välieriin. Paikka varmistui maanantaina vierasvoitolla IPK:sta.

SaPKon ja IPK:n välillä on nähty vauhdikas ja tasainen puolivälieräsarja, eikä maanantain kuudes osaottelu Iisalmessa tehnyt siihen poikkeusta. 

IPK vastasi ottelun avausmaalista. Ottelua oli pelattu 8.30, kun isäntien Valtteri Pihlajamäki huudatti yli tuhatpäistä kotiyleisöä ensimmäisen kerran. Johto kesti reilun kymmenen minuuttia, kunnes oli SaPKon vuoro iskeä. Jarno Paven toi SaPKon tasoihin Joona Monton erinomaisesta syötöstä.

Toisen erän alussa William Mäkinen vei SaPKon ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Johtoasema ei aivan kestänyt toisen erän loppuun asti. Janne Katosalmi teki todellisen pukukoppimaalin, kun hyökkääjä iski ylivoimalla IPK:n tasoihin vain kolme sekuntia ennen erätaukosummerin soimista.

Kolmannen erän alussa nähtiin kaksi todellista salamamaalia. Ensin SaPKon kapteeni Monto vei vieraat jälleen johtoon, mutta tälläkään kertaa johtoasema ei pysynyt kauaa savonlinnalaisten hyppysissä. 41 sekuntia Monton maalin jälkeen iski IPK:n Henri Kivioja.

Sama kaava toistui, sillä jälleen SaPKo meni johtoon ja IPK taisteli itsensä tasoihin. Ensin osui pitkästä loukkaantumisesta kevään ratkaisupeleihin toipunut laituri Rasmus Hämäläinen. Alle kolme minuuttia tästä ja taas saatiin todistaa IPK:n tasoitusta. Maalintekijänä ylivoimalla Samu Pyykkönen.

Ottelu eteni lopulta jatkoajalle. Viisi aikaisempaa ottelua olivat päättyneet aina kotijoukkueen voittoon, mutta nyt asiaan tuli poikkeus. SaPKon nopeajalkainen laituri Niklas Salo ratkaisi ottelun ajassa 70.06. Syöttöpisteet voittomaaliin Henri Keskilohkolle ja pudotuspelien pistepörssikärki Mikko Lahtelalle. Loppulukemat jatkoajan jälkeen SaPKolle 4-5.

SaPKo kohtaa välierissä TUTO Hockeyn, joka kaatoi omassa puolivälieräsarjassaan K-Vantaan voitoin 4-1. Välierät alkavat perjantaina 23.3.

Välierät:

KeuPa HT - Jokipojat

SaPKo - TUTO Hockey

Kuva: Mika Tiira