IPK hankki Henri Fominin ja kaksi ex-hokkilaista

IPK julkaisi perjantaina hankkineensa kaksi hyökkääjää ja yhden maalivahdin ensi kauden joukkueeseensa.

Viime kaudella Heinolan Peliitoissa tehot 7+28=35 tehnyt laitahyökkääjä Henri Fomin siirtyy tulevaksi kaudeksi IPK:n riveihin. 25-vuotias RoKin kasvatti tahkosi ensimmäiset ottelunsa Mestiksessä jo kaudella 2009-2010. Fominista odotetaan Iisalmessa vahvistusta tulosyksikköön.

"Viime syksynä työttömänä ollessa seurasin tarkkaan Pelicansin harjoitusotteluita. Siellä Fomin pisti silmään positiivisesti ja ihastuin heti. Mies on ehdottomasti meille ykköskorin hankinta. Fominin saaminen tänne on ison työn tulos ja hienoa, että homma saatiin maaliin", IPK:n päävalmentaja Janne Sinkkonen iloitsi seuran tiedotteessa.

Lisäksi IPK hankki kaksi pelaajaa konkurssiin ajautuneesta Kajaanin Hokista. Maalivahtiosasto täydentyy nuorella Aleksi Autiolla. Kärppien juniorimyllyn läpi käynyt maalivahti pelasi menneellä kaudella Kärppien A-junioreissa ja Hokissa. Toinen Kajaanista Iisalmeen siirtyvä pelaaja on keskushyökkääjä Samu Pyykkönen. Vahvana aloittajana tunnettu Pyykkönen on tunnollinen kahden suunnan sentteri, josta päävalmentaja Sinkkonen uskoo löytyvän potentiaalia myös aiempaa kovempiin pistetehtailuihin.

Lähde: IPK