Janne Seppänen on valittu Kuukauden tulokkaaksi

LeKin hyökkääjä Janne Seppänen on valittu Mestiksen helmikuun Kuukauden tulokkaaksi. Valinnan suoritti Mestiksen virallinen yhteistyökumppani Viestintäliiga.

 

21-vuotias Seppänen pelasi helmikuussa kahdeksan ottelua, joissa syntyi tehot 2+3=5.

Myös TUTOn 21-vuotias puolustaja Samu Suominen sekä Peliittojen 20-vuotias hyökkääjä Jaakko Lantta olivat vahvasti mukana mietittäessä helmikuun parasta tulokasta.

Yllä olevien lisäksi helmikuussa TUTOon siirtynyt ja ison mediahuomion koko Mestikseen tuonut puolustajalegenda Petteri Nummelin oli myös mukana spekulaatioissa kuukauden tulokkaasta. Tarkemmissa selvityksissä kävi kuitenkin ilmi, että Nummelin on 22 vuotta yli-ikäinen sekä hänellä on yhteensä lähes 1000 ottelua liikaa pelejä alla eri pääsarjoissa, jotta hän voisi kamppailla Kuukauden tulokas -tittelistä.

Kiekko-Vantaan hyökkääjä Toni Leinonen on valittu Kuukauden pelaajaksi.